maanantai 30. marraskuuta 2015

Paitoja taaperolle


Kiitos M&I inspiraatiosta!
Kävin kutsuilla. 
Ihastuin jääkarhupaitaan. 
Niin meidän poikasen näköinen!
Ajoin Eurokankaaseen. Ompelin.
Tästä voitte käydä kurkkaamassa, 
mikä se on . 






Eurokankaan laarista nappasin vitosella tämmöisen
hauskan ruutukankaan.
Yritin ommella siitä poolokauluspaitaa pojalle,
mutta tais mennä vähän mettään...ehkä.
No, on tätä jo pidetty eli ei ihan.







Viimesimpänä pappatakki joustocollegesta.
Kokeilin Ottobren Grandpa -kaavaa ja näyttäis
olevan aika reilu. 


Hän ei nyt ollut kuvaustuulella.





sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Suomen suurin joululahja


Tänä jouluna kerätään jälleen pehmoleluja Suomen Suurin joululahja
-kamppanjaan. Pehmot annetaan lapsille,
jotka joutuvat olemaan jouluna sairaalassa.
 Viime vuonna tein sinne pupuja ja huolisyöppöjä.

Tänä vuonna minun on tarkoitus tehdä pehmot jo marraskuussa,
jotta voin tehdä ne ajatuksella ja kiitollisuudella.
Ajattelin ilahduttaa bambeilla.
Ensimmäinen bambi oli liukailla jäillä, 
eikä pysynyt pystyssä,mutta tämä toinen jo näyttäis
lumessa seisoskelevan.
Mutta hups, kuka on ommellut bambin silmät takaraivolle?
En ainakaan  minä... 




Lasten kanssa otettiin alkuviikosta joulukorttikuvia...



Ja ennen lumien tuloa jo fiilifteltiin talvella...
ompelin poikaselle legginsit ihanasta karhukankaasta...


Ensi viikolla luvassa joululahjaompeluksia...
jotain söpöä pikkutytöille...

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Joulumekko













Minä rakastan mekkoja ja hameita!
Minun tytöt ei niistä niin välitä.
Yritin miettiä,millanen mekon pitäisi olla,jotta se kelpaisi...
Kokeilin nyt tällaista. Ei liian leveä,pitkä eikä muhkea.
En tiedä, onnistuinko.
Helman yläreunaan on molemmista reunoistaan tikattu
 2 cm leveä kuminauha,jonka yläpuolelta helma on yhdistetty
yläosaan. Näin se ei "pönkötä" yhtään, vaan laskeutuu suorana alas.

ps. Nää kuvat on ihan kamalia...saako näistä mitään selvää edes...
joko ne on tärähtäneitä, valottuneita ,keltasia, epätarkkoja tai sumeita...





lauantai 14. marraskuuta 2015

Höyhenpaita ja Baggyt





Tämmöistä tällä viikolla...ihan tavallinen paita
hihahörselöillä. Housut Allt om Handarbeten ohjeella.
Monta baggya jo näillä ommellut :)
Housukangas on Eurokankaan tikattua collegea, 
pinnassa tikattu kukkakuvio .

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Marimekkopaitoja


Ruksaanpa vielä näin isänpäivän illassa muutaman rivin tänne 
blogin puolelle.  

Isänpäivänähän voi vähän hassutella ja samistella vaatteilla, eikö?
Ompelin kaikille pojille samanlaiset tasaraitapaidat.
Ajatuksissa oli ihanat tiimikuvat blogiin,mutta kuinkas kävikään?
Kaksivuotiaan kanssa piti hiukan neuvotella :D


Lopussa päästiin yhteisymmärrykseen .


Jännityksellä ompelin miehelle paidan.
Ekan kerran ikinä koskaan mitään vaatetta hänelle.
Mittailin kaupan paidoista pituuksia, leveyksiä ja pääntietä...
Yllättävän passeli oli Ottobren miestenpaidan kaava.
Tämä on suoriltaan sillä tehty .
Hihoista tein ylipitkät, jotta ne ei ainakaan liian lyhyiksi jäisi. 
Ensi viikolla lyhennän ne sopivaksi.
Ehkä uskallan toisenkin paidan ommella.




<3