keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Mekkotehtaan Aino




Hauskaa vappua Kuopiosta!

Ompelin mekon uudesta
"Mekkotehdas aikuisille" -kirjasta.
Aivan ihastuttava kirja,niin kauniit kuvat!

Suurin osa mekkokaavoista on ohuille puuvilloille
suunniteltu,mutta kokeilin tehdä tämän
Aino -nimisen mekon trioosta.
Onnistui oikein hyvin!





Koot on reiluja.
Kannattaa mitata kaavasta sopiva koko.
Itsekin tein ensin kirjan kokotaulukon mukaan,
mekosta tuli valtavan suuri ja seuraavan
teinkin sitten kaksi numeroa pienempänä.




Mieheltä kysyin, näytänkö keski-ikäiseltä tätiltä,
niin vastaus oli, että sehän sinä  ootkin :)
Okei :)


torstai 23. huhtikuuta 2015

Yöhaalari


Hups, kylläpäs aika kuluu.
Kohta kaksi viikkoa edellisestä postauksesta.

Ompelurintamalla on ollut vähän hiljaisempaa,kun kenelläkään ei ole
mitään pakollista vaatetarvetta  -paitsi tällä naperolla yövaatetarve.
Mikä kumma siinä on, että kaikki pakollinen ompelu on tylsää
 -kellään muulla samaa oiretta?




No mutta, otin sitten itseäni niskasta kii ja tekasin 
peräti kolme uutta yöhaalaria.


Tämmöistä tapahtuu,kun yrittää ottaa kuvia väsyneestä
taaperosta juuri ennen yöunia -iltavilli, olkaa hyvät.


Kaavan piirsin siitä norjalaisesta kirjasta
(mikä se nyt olikaan nimeltään...)
koko 98 lyhennetyillä lahkeilla
(itselle muistiin seuraavaa kertaa varten).



Tykkään tästä mallista,kun on kapea malliltaan
ja nopea tehdä( ei vetoketjua,
vain muutama neppari).
Tämänikäiselle ei vaippaakaan tarvitse vaihtaa välillä.


Hyvää yötä, huomenna tavataan!

( katotaan saanko sovituskuvaa omista mekoistani
-vähänkö oon nyt innostunu ompelemaan niitä :) )

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Ruskamekko


Uskaltauduin vimeinkin tilaamaan paljon kehutun
Ruskamekon kaavan.
Epäilin, että allekirjoittaneen naisellisuus ei mahtuisi mekkoon.

Kuitenkin erään henkilökohtaisen projektin
 etenemisestä innostuneena päätin kokeilla onneani
ja ompelin ensin testimekon.
Ja perään toisen.

Onhan se mieltä ylentävää mahtua kokoon xl . :)


Pääntiet,kädentiet ja helman huolittelin Mumintalon ohjeella.
Taidan siirtyä tähän tapaan pysyvästi,
suosittelen!

Tässä alla se testiversio.
Ommeltu ohuesta viskoositrikoosta ja vaatii neuleen kaveriksi.





maanantai 6. huhtikuuta 2015

Ottobre-testailua



Laitetaanpa tänne bloginkin puolelle tämä
ensimmäinen setti uusimmasta Ottobresta (5/13) .

 Lionella -jerseymekko ja Diamonds -leggarit.




Ihanan tyttömäinen setti!


Muuten tein kaavan mukaan,mutta hihat tein yksinkertaisena.
Kaava vastaa kokoaan, tässä koko 110.



Viime viikolla oli ompeluryhmässä inspiraatiokuvia
eri lastenvaatemerkeiltä ja niiden pohjalta
sitten ommeltiin tiettyyn kellonaikaan.
Poikaselle syntyi tämmöinen setti.


Nyt täytyy kyllä sanoa, etten muista enää,millä kaavalla tein paidan
(viikko sitten)...muistelisin, että Totem Owl ( 1/14).

Ehkä pidensin helmaa... ja tein tuollaiset valepeittarisaumat 
eli ompelin edestä ja takaa hihat kiinni nurjat puolet vastakkain
ja tikkasin saumurisauman reunasta kiinni.






keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Moloa kesään :)


Tässä taannoin löytyi Eurokankaan palalaarista
Molon digiprinttejä.
Jemmasin silloin kesämekkoon tätä ihanaa kukkakangasta.
Pitkään mietin,kummalle tytölle teen ja päätin sitten tehdä
isommalle,niin saa sitten pienempi tämän käyttöön ensi kesänä.


Pikkusiskon helmakangas on myös Moloa
ja sen sain vaihtokaupoissa :)


Isommassa kaavana Hoops- teeppari  pidennettynä ja
 levennettynä ja pienemmässä
Tommy-hihaton ( 6/13) suorakaitaleen mallisella helmalla.


Ihastuin tähän Molon tyyliin rypyttää helma!
Taatusti teen lisää tämmöisiä, tosi kiva
ja tyttökin tykkää, kun helma ei ole liian  leveä eikä pitkä.

Mitähän kaikkee oon luvannu kesäks ommella...
pää on ainaki täynnä ideoita.
Arki vaan pahasti haittaa tätä harrastusta :D