torstai 3. heinäkuuta 2014

Sitä ja tätä eli perusvaatetta


Niin se vaan aika hurahtaa eteenpäin.
Vauvalla tuli mittari eka kerran täyteen tällä viikolla.
Onko meidän vauva nyt taapero?

On tullut kesän aikana ommeltua aika paljon kaikenlaista
perusvaatetta,joista suurin osa ei tänne blogiin koskaan eksy.
Tässä muutamia sekalaisia kuvia kesän ajalta.

Yläkuvan mopedistilla paita ihanasta värileikki-trikoosta.
siitä tein myös isommille paitoja, kelpasi onneksi.


Ompeluryhmässä oli esillä  helppo, nopea & ihana röyhelöhihan ohje trikoopaidalle.
Minäkin niitä tein, kuviakin otettiin,mutta johonki 
 bittiavaruuteen ne hävisi :)
Mallikelpoisen blogissa on hyvä ohje.

Kokeilin tehdä samanlaisen puuvillalle.
Tämä oli sellainen nopea kokeilumekko.
Tuossa yllä siis aloituskuva.



Tuli hieman liian kapea röyhelö,mutta ideana mahtava!

Tytöt tykkäsi näistä hihajutuista hirveesti!



Kalevalahenkinen hauki-kangas  isolle pojalle paidaksi.
Minä niin toivon, että hän pitäisi edes jotain näistä ommelluista :)


Uusin Ottobrekin kolahti postiluukusta ja kokeiluun pääsi
body- ja trikoohousukaavat.
Bodyssa on hauska toispuoleinen kirjekuoripääntie.
Kiva saada vähän vaihtelua bodeihinkin!
Hihansuihin laitoin resorit,jotta ois vähän niinku paria housujen kanssa :)
Bodyssa on muuten vielä Bertiäkin pidempi niska-haara.
Body kokoa 80,housut 74.



Ja syksyä ajatellen Nukkumatin kaavalla jumppis koossa 92.
On niin reilu, ettei voi vielä käyttää,mut onpahan tehty
kangas pois hyllystä!
Pikkulapsilla on onneksi taipumusta kasvaa.


14 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita! Tuo hauki-kangas kyllä kolahti. Olisi aika mahtava. Se on jännä miten nopeasti lapset kasvaa, itse kun ei vanhene tietenkään ;). Onnea pienelle!

    VastaaPoista
  2. Tuota haukeahan on melkein pakko hankkia, vai jokohan se myytiin loppuun. :)

    VastaaPoista
  3. voi että miten onki ihania vaatteita! ja niin,vastahan pikkuinen synty....onnea vuosikkaalle :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja taasen! Erityisen ihana tuo ensimmäinen pallopaita ja siirimyyry-jumppis :)

    VastaaPoista
  5. Vastahan ne nuo pienokaiset synty ja perjantaina meidänkin pikkumiehelle tulee yksi vuosi mittariin. Tääläkin on mielessä jo syksyvaatteet, kesävaatteita taitaakin olla jo aivan tarpeeksi kun ei koko kesää oikeen ole edes näkyvissä ;)

    VastaaPoista
  6. Voi tuota haalaria <3. Hauki on myös upea yksinkertaisessa paidassa. Onnea pienelle miehelle! :)

    VastaaPoista
  7. Huippu tuo röyhelöidea!! Ompelusi ovat jälleen ihastuttavia :)

    VastaaPoista
  8. Hienoja perusvaatteita! Ekan paidan pallokangas on ihan huippua ja kiva tuo röyhelöidea mekossa!

    VastaaPoista
  9. Ihania kaikki, etenkin tuo jumppis! Ne saakin olla mun makuun vähän pussittavia. Näin viimeviikonloppuna teidän kolme pienintä, istuivat meidän lähellä isänsä kanssa. Ulkonäöstä päättelin isäksi. :) ensin huomion ihanan värikkäisiin vaatteisiin ennenkuin hoksasin ketä ovat. rauhallisia lapsia, istuivat tosi kiltisti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hauskaa että bongasit heidät! olin itse työvuorossa perjantaina, sillon olivat isän kanssa.

      Poista
    2. Ihania kaikki ompelut taas! Ja niin se vaan aika menee, meilläkin on talossa vauva enää pari viikkoa (tosin ihan taaperolta tuo neiti metkuineen jo tuntuu)

      Poista
  10. Ihania ompeluksia.välillä lueskelen blogiasi. Miten kanttasin kala paidan kauluksen. Samallatavallako kuin resorilla? Leikkasitko kantin vinoon.langansuuntaan vai kuinka? Mulla oottaa samanmoinen kangas pääsyä tulevan eskarilaisen paidaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkasin kankaan normaaliin langansuuntaan. Se ei hirveesti jousta,mutta riittävästi kuitenkin. Samalla tavalla kanttasin kaksoisneulalla kuin miten teen resorillakin. Olen näin tehnyt jo monelle paidalle ja ovat kestäneet käytössä hyvin. Bodin alaosaan en ole uskaltanut trikookanttia käyttää, vaan olen siihen laittanut resoria (vaikka pääntie olisikin trikoota).

      Poista
  11. Kivoja ompeluita! Etenkin vihreä haalari on hieno.

    VastaaPoista